sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kuinkas sitten kävikään (KAL, osa 3)


Kauraa pellolla

Menin viime viikon lauantaina nappiostoksille ja poikkesin myös Lankakauppa Kerään. Nappien lisäksi tutkailin tietenkin myös lankahyllyjä. Mieleeni oli hiipinyt pieni epäilys siitä, että Sterkistä tekeillä olevasta tumman turkoosista neuletakista taitaakin tulla tähän vuodenaikaan vähän liian paksu, tummakin ehkä...

Kuinka ollakaan Kerän hyllyllä nökötti kahdeksan kerää Semillaa värissä ob127 eli sellaista pellolla kasvamassa olevan kauran väristä - meleerattua vihertävän-kellertävän beigeä. Ja muahan ne siinä selvästi odottivat, tullakseen neulotuksi Something Oaty -nutuksi! Olihan ne ostettava, ei siinä muukaan auttanut.


Semilla väri ob127


Puikkoa vaan silmukkaan ja nyt on uusi teelmys jo helman edestakaisneuleessa saakka. Tulevan viikon illat menevät kyllä tiiviisti sitten hihojen parissa. Onneksi ne saa neuloa kokonaan oikealta puolelta ja sujunevat siten toivon mukaan sukkelasti.


Tulossa Something Oaty

Neuleen pinta näyttää vielä vähän epätasaiselta...

Ennen torstai-iltaa pitäisi koko urakan olla valmiina, sillä neule on valmiina vielä sileytettävä, jotta pinta tasoittuu ja pitsineule asettuu oikeuksiinsa. Koko nuttu on siis kasteltava ja kuositeltava oikeisiin mittoihinsa kuivumaan. Onneksi tuo siippani on tottunut suhtautumaan mun projekteihini tyyneydellä. Muihin offensiiveihin ei meikäläiseltä juuri irtoa aikaa tällaisen intensiivivaiheen aikana...


Miska-karhukin joutui ikkunanpesupuuhiin (ks. kuvan vasen alakulma)

Onneksi eilisen lauantain Hesarin juttu ikkunanpesusta innoitti isännän meidän huushollissa harvinaisiin puuhiin. Apulaiseksi joutui myös Miska-karhu pyyhkeen muodossa. Nyt näkee ihanan kirkkaasti alkavaan kevääseen ja voi ruveta tarkkailemaan milloin Sotkankadun lehmuksiin alkaa tulla silmuja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti