lauantai 21. maaliskuuta 2015

Alpakkaa ja pellavaa




Vihdoin valmistui viime kuussa aloitettu Nurmilintu-huivini. Pari kertaa piti aloittaa, että neuletiheys ja pitsiraita näyttivät silmissäni sopivalta. Tämä on samaa Isagerin Alpaca 2 -lankaa, kuin tammikuussa neulomani tupsupipo - tosin pipon neuloin kaksinkertaisesta langasta ja hieman tummemmasta keskiharmaasta. Kerästä ostetuista kahdesta 50 g vyyhdistä huiviin kuluin kutakuinkin 80 grammaa.




Nurmilintu oli varsin mukavaa ja nopeaakin neulottavaa, mutta pitsiraitoja ei telkkaria katsellessa neulota. Varsinaineksi hittineuleeksi se näyttää nousseen jo viime vuonna, mutta mun tietoisuuten se putkahti vasta Kerän facebook-postauksesta ihan tässä alkuvuonna. Malli on Heidi Alanderin suunnittelema ja suomenkielisen ohjeen voi ladata ilmaiseksi Ravelrystä (vaatii kirjautumisen). Sieltä löytyy myös muita Heidin ilmaisia ohjeita.




Huivista tuli juuri passelin kokoinen ja kevyt kevään lähestymistä ajatellen. Tein tosin huivista yhden pitsineulemallikerran isomman ja puolta numeroa pienemmillä puikoilla kuin ohjeessa. Nirkkojen neulominen päätösreunaan ei ihan auennut mulle tämän ohjeen tekstistä, mutta nettihaulla löysin Ullan sivuilta selkeämmän ohjeen Eiku-huivista ja sovelsin siitä.




Alpakan ja hienon villan sekoitus on ylellisen pehmeä eikä kutita kaulaa, ainakaan mulla. Huivi lämmittää juuri sopivasti, muttei tunnu kuumalta.

Aurinko alkoi jo viime päivinä mukavasti lämmittää, mutta kylmää on taas luvassa. Kevät ja kesä mielessäni mulla on jo uutta puikoilla. Tällä kertaa se on pellavaa ja siitä valmistuu toivottavasti rento raglanpaita (aloitettu pääntieltä). Valoisia ja varsinkin lämpiä päiviä odotellessa...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti